lauantai 28. joulukuuta 2013

Rosa Liksom - Hytti nro 6



Kuvaus junamatkasta Siperian rataa pitkin Moskovasta Ulan Batoriin. Nuori suomalainen tyttö saa hyttikaverikseen perivenäläisen miehen. Tyttö matkustaa yksin katsomaan muinaisia kalliomaalauksia, vaikka alunperin ajatus niiden näkemisestä oli poikaystävän Mitjan. Mitja kuitenkin hankkiutui mielisairaalaan välttääksen Afganistanin sodan ja sekosi siellä. Mielisairaalassa terveistäkin tulee sairaita. 
Tyttö ja mies vaikuttavat olevan niin erilaisia kuin vain voivat olla. Pitkän yhteisen matkan aikana he kuitenkin ystävystyvät ja tuntevat pientä samankaltaisuutta. Molemmat ovat yksinäisiä, tyttö pakenee sitä hiljaisuuteen ja piirtää, mies juopottelee, vonkaa pillua ja mölisee. 

Suorasanainen ja realisitinen. Paljon yksityiskohtia ja tulee tunne kuin kirjailija olisi itse ollut paikalla. Mielenkiintoisia asioita Neuvostoliiton ajasta ja ruuista.


****

perjantai 20. joulukuuta 2013

Heli Kruger - Olen koskettanut taivasta


Venla on nuori ja kaunis MM-tason pituushyppääjä, joka rakastuu naiseen. Inkaan, joka on naimisissa miehen kanssa, mutta jättää tämän rakastuttuaan Venlaan. Kirja kertoo ennakkoluuloista ja vaikeudesta tulla kaapista tutuille, omille vanhemmille ja koko kansalle kun on urheilija ja kuuluisa esikuva. Ihan sympatisoin aihetta ja sillee, mut kirja muuten oli tylsä, yllätyksetön, huonolla kielellä kirjoitettu, teennäinen, tekosyvällinen ja täynnä rasittavaa eteläpohjalaismurteen liioittelua.

*

torstai 19. joulukuuta 2013

Federico Andahazi - Anatomi


Anatomian professori tapaa juhlissa kaupungin kalleimman ja kauneimman prostituoidun ja haluaa valloittaa tämän itselleen. Hän lähtee etsimään yrttejä joilla toteuttaa päämääränsä. Matkallaan hän saa tutkittavakseen hurskaan, lähes pyhän  naisen, jonka kehosta anatomi löytää oudon ulokkeen. Se on klitoris, Matteus Kolumbuksen suurin keksintö ja löytö, jota hän joutuu puolustamaan inkvisition eteen syytettynä noituudesta.

Minulla oli epäluuloja tätä kirjaa kohtaan, mutta tykkäsin kovasti, tarina oli hyvä. Historiallinen ja nautittavaa tekstiä, loistavasti suomennettu. (Suomentaja Tarja Roinila) 

****

maanantai 16. joulukuuta 2013

Marja-Leena Parkkinen - Ulos kaapista - Tositarinoita homoseksuaalisuuden kohtaamisesta




Kirjassa on homojen ja heidän vanhenpiensa tarinoita suhtautumisesta omaan ja lapsen homoseksuaalisuuteen. Kerrotaan välittämisestä, vihasta, rakkaudesta, häpeästä ja syyllisyydestä. Kertojien kirjo on laaja ja he ovat hyvin eri ikäisiä. Useimmat pelkäsivät lähipiirin reaktiota, osa turhaan ja osa syystä. Jotkut kertoivat jopa kokeneensa täyden hylkäämisen homoutensa takia. Mielenkiintoista lukea toisten tarinoita, mutta minua turhauttaa ihmisten ymmärtämättömyys ja ahdasmielisyys. Esimerkiksi kun oma poika kertoo olevansa homo, isän ensimmäinen reaktio on tehdä itsemurha. En voi käsittää. Toisaalta ymmärrän, että vanhemmat ihmiset on kasvaneet erilaisessa maailmassa ja homous on pitkään ollut rikos ja sairaus, mutta silti. Odotin tältä jotain enemmän, ehkä jotain syvällisempää. Tavallisia tarinoita tavallisista ihmisistä, siksi  kolme tähteä.

***

perjantai 29. marraskuuta 2013

Deborah Spungen - Nancy


Deborah Spungen kertoo kirjassa tyttärensä Nancyn elämäntarinan äidin näkökulmasta. Sex Pistols yhtyeestä tunnetuksi tulleen Sid Viciousin tyttöystävän Nancyn, joka hankalan ja lyhyen elämänsä jälkeen löydetään puukotettuna hotellin vessasta vain alusvaatteet päällään. Nancyn kuoleman jälkeen hänen perhettään vainottiin ja parjattiin mediassa ja tämä kirja  kertoo millainen Nancy todellisuudessa oli.

Nancy oli pienestä asti hankala ja sai äärimmäisyyksiin meneviä raivokohtauksia joiden aikana oli väkivaltainen. Lääkärit eivät osanneet auttaa, eivätkä ottaneet perheen huolta tosissaan. Sanoivat vain että tyttö on hyvin älykäs ja pärjää kyllä. Myöhemmin hänen äitinsä arveli tytön sairastaneen skitsofreniaa. Vanhempana Nancy ajautuu käyttämään huumeita ja hänen elämänsä on täysin rappiolla.

Kirja ei kaunokirjallisesti ole mitenkää erikoinen, ja lopusta tuli puolusteleva ja selittelevä vaikutelma, kuin tämä olisi kirjoitettu vain halusta puhdistaa Nancyn maine. Tarina on kuitenkin koskettava ja surullinen ja suosittelen luettavaksi. Myös kirjan kantta haluan kritisoida, "Järkyttävä huumetarina rockmaailmasta" ja Sex Pistolsien kuva. Ööh, pikemminkin kertomus äidinrakkaudesta ja mielenterveysongelmista. Sex Pistolsien ansiosta Nancystakin tuli kuuluisa, mutta joku muu kuva olisi silti sopinut paremmin tämän kirjan kanteen.

****

maanantai 11. marraskuuta 2013

Mari Aulanko - Minä osaan


Lainasin tämän koulun kirjastosta. Katsoin ensin kirjan ilmestymisvuotta 1991. Ajattelin, että yhtä vanha kuin minä, taitaa olla jo vanhentunut. Mutta jo ensimmäistä lukua luettuani olin sitä mieltä että tämä on mahtava kirja! Oppimisesta ja itseopiskelusta. 
Alussa kerrotaan lukemisesta, lukunopeudesta ja keskittymisestä. Seuraavaksi oppimista ja muistamista helpottavista mind mapeista ja muistin kehittämisestä. Lopun aivoista kertova luku kuvaa aivojen toimintaa teknisesti ja se oli vähän vaikeasti ymmärrettävää. Muuten kirja on todella helpposelkoinen ja vapauttava. Vaikka tiedostankin asiat ja ihana tyttöystävänikin jankuttaa mieleni lukoista joita teen itse itselleni hokemalla, että en opi ja vaikka edelleen olen sitä mieltä, helpotti lukea tämä kirja. Tämä kirja opettaa, että oppiminen on kivaa ja oma motivaatio, tekniikka ja suhtautuminen vaikuttaa oppimistulokseen, ei ikä tai älykkyys.

****

lauantai 9. marraskuuta 2013

Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva


Dorian Grayn muotokuva kertoo nuoresta Dorian Graysta, josta hänen taidemaalari ystävänsä Basil maalaa muotokuvan. Dorian Grayn kauneutta ja viattomuutta ihailevat niin naiset kuin miehetkin ja hyvä taidemaalari onnistuu ikuistamaan sen myös kankaalle. Saatuaan nähdä valmiin taulun Dorian vasta itse tajuaa kauneutensa ja tulee toivoneeksi ettei se ikinä katoaisi. Toive toteutuu ja vain muotokuva taulussa vanhenee. Dorianin ystävä ja oppi-isä lordi Henry opettaa hänet paheelliseen elämään, joka turmelee Dorianin. Muotokuvassa näkyvät kaikki Dorianin vuosien varrella tekemät synnitja hän kutsuukin sitä sielukseen.

Tarina oli minulle tuttu, eikä siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta ihastuin kirjoitustyyliin. Suurimmaksi osaksi vuoropuhelusta koostuva teksti sisälsi paljon viisauksia ja sitaatteihin sopivia lauseita. Vaikka moraali tai moraalittomuus oli vahvasti esillä, kirja ei ollut saarnaava. Se oli ihanan nautittava luettava.

*****

maanantai 21. lokakuuta 2013

Taneli Viljanen - Toisto


Pitkulan muotoinen kirja kiinnitti huomioni kirjaston vie ja tuo -hyllyssä. Halusin lukea sen. 

Kirjan päähenkilö on Helsinkiläinen opiskelija Markus. Jonka murhaa toinen Markus. Uudestaan ja uudestaan. Päähenkilö lähtee etsimään toista Markusta, selvittääkseen miksi tämä murhaa hänet aina vaan uudestaan. Surrealistinen ja epätodellinen kirja, jossa outoja henkilöhahmoja.

Kuulostaa ihan kiinnostavalta, mutten kuitenkaan tykännyt. Tykkäsin kuvailevista sanoista ja pienistä erikoisista kohdista, mutta en kokonaisuudesta.

**

maanantai 7. lokakuuta 2013

Vigdís Grímsdottír: Z -Rakkaustarina



Z -rakkaustarina kertoo kahden naisen, Annan ja Z:n välisen kauniin ja melankolisen rakkaustarinan. Anna on sairastunut vakavasti ja vetäytynyt yksinäisyyteen lukemaan rakastajattarensa kirjeitä. Annan sisar, tämän mies ja Z huolestuvat Annan katoamisesta ja etsivät häntä tuloksetta. Selviytyäkseen epätietoisuudesta ja odottamisesta Z alkaa lausua Annan hänelle lähettämiä runoja, jotka hän on jokaikisen painanut mieleensä ne saatuaan. Myös Annan sisar kertoo kokemuksistaan ja tuo siten myös sisarrakkauden tarinaan. Myös mustasukkaisuus on vahvasti esillä. Kerronta vaihtelee Annan ja hänen sisarensa näkökulmista, tehden kirjasta hyvin monitasoisen, mutta on silti taitavasti hallittu.
Hyvin kaunis, herkkä ja tunnelmaltaan haikea kirja.

*****

tiistai 17. syyskuuta 2013

Timo Valvio - Palvelutapahtuma ja asikkaan kohtaaminen



Asiakkaan palveleminen ja asiakastyytyväisyys. Miten vaikuttaa asiakaspalvelijoiden keskinäiset suhteet työpaikalla. Kirjassa on hyvin selitetty koko palveluprosessin kulku, hallinta ja mitkä asiat tekevät hyvän palvelun. Perusasioita palvelusta, mutta ne on kerrottu hauskasti ja mielenkiintoisesti runasaasti esimerkkejä ja kirjailijan omia kokemuksia hyödyntäen. 

****

maanantai 9. syyskuuta 2013

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Nando Malmelin & Jukka Hakala - Radikaali brändi


Kirja brändeistä ja johtamisesta ja brändijohtamisesta. Siitä mitä vaaditaan menestyvään brändiin ja miten sitä johdetaan. Helposti ymmärrettävää tekstiä tunnettuja brändejä esimerkkeinä käyttäen. 

Koulukirja.

lauantai 31. elokuuta 2013

Tomi Kontio - Keväällä isä sai siivet



Tää oli mun lempikirja lapsena. Sillon kun tämä oli paksuin kirja jonka olin lukenut. Lähes siis kiljuin riemusta kun löysin tämän kirpparilta. Kirja kertoo kaksospojista, Timosta ja Tomista, joiden isä eräänä päivänä kasvattaa siivet ja lentää Austraasiaan puutarhassa olevan lammen pohjan läpi. Virkavalta alkaa tutkia isän katoamista, mutta kukaan ei usko poikien tarinaa. Heidät viedään Raakel Vastapöksyn Huostolaan, jossa he saavat paljon ystäviä ja suunnittelevat yhdessä pakoa. 

Kirja ei tietenkään enää ollut yhtä loistavan hyvä, kuin miltä se tuntui lapsena, mutta tykkäsin silti. Tapahtuma paikkoja kuvataan hyvin, ne kykenee melkein näkemään kirjaa lukiessa. Koko ajan tapahtui, tarina ei jäänyt paikoilleen missään vaiheessa. Kirja on helppolukuinen, sisältää ihmissuhteita ja jännitystä. Myös sanoilla leikittely oli mielenkiintoista. Loppu on ehkä yksi parhaista.

*****

maanantai 26. elokuuta 2013

Lewis Carroll - Fantasiamagoria


Kirjan runot ovat kuin lasten satuja, mutta aikuisten maailmasta. Tunnelmaltaan ne ovat kepeitä ja leikkisiä, mutta silti aiheiltaan vakavia ja melankolisia. 

Mietin tätä lukiessani useasti suomentamisen vaikeutta. Tässä on mielestäni onnistuttu loistavasti, vaikken alkuperäistä teosta olekkaan lukenut.

*****

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Petra Heikkilä - Paikka sydämessä




Askarteluvinkkejä itsenäisille naisille ja parisuhteessa eläville. Aivan mahtavia oivalluksia. Ajatuksia herättävä.


*****


Ps. www.bookcrossing.com

Marie Darrieussecq - Sikatotta


Nuori, seksikäs myyjätär työskentelee kemikaalikaupassa, joka tarjoaa myös intiimejä palveluja. Pikku hiljaa nainen alkaa pulskistua, hänen vartalonsa käy yhä tasapaksummaksi ja ihonsa yhä vaalenpunaisemmaksi. Onko syynä raskaus vai mikä? 

Ranskalaisen Marie Darrieussecqin esikoisromaani on satiirinen tarina muodonmuutoksesta. Näennäisen mutkattoman kerronnan taakse kätkeytyy terävää yhteiskuntakritiikkiä; tunnelmat vaihtelevat iloittelusta irvokkuuteen. Kokonaissävy on silti toiveikas; teos on eräänlainen selviytymistarina. 

Romaani nosti nuoren tekijän heti kirjallisuuden huippunimien joukkoon. Se oli Goncourt-palkinnon ehdokas 1996 ja pitkään Ranskan eniten myytyjä kirjoja. 


Vastenmielinen, mutta aika loistava kirja! Olen hämmentynyt, enkä osaa sanoa muuta.

****

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt


Jotenkin, jostain syystä olen pitänyt Anja Snellmannia tätinä, jonka kirjoja en halua lukea. Vaikka olen mielestäni kovinkin ennakkoluuloton, mutta se on ehkä vain luulo. Tämän kirjan luettuani haluan lukea lisää hänen tuotantoaan, vaikka kirja itsessään ei ehkä ollut parhaita lukemiani, vaikka hyvä olikin. 

Kertoo prostituutiosta, kahdesta 14-vuotiaasta tytöstä, heidän katoamisestaan, heidän äideistään ja maahanmuuttaja Randista. Kolme erilaista näkökulmaa samaan asiaan.

****

Anne Tyler - Aikaa sitten aikuisina


Takakansi tekstin perusteella odotin jotain enemmän ja lähes koko kirjan ajan odotin, että jotain tapahtuisi. Mutta se olikin se juttu, että mitään ei tapahtunut. Kaikki oli hyvin näin. Päähenkilö, viisikymppinen Rebecca, miettii elämäänsä ja menneisyyttä. Ovatko valinnat olleet oikeita. Hän ottaa yhteyttä nuoruuden rakastettuunsa, ja miettii, että jos kuitenkin olisi päättänyt toisin.

Ihan hyvää, kevyttä luettavaa.

**

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Jonas Jonasson - Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi


Allan Karlsson ei tahdo viettää satavuotispäiviään vanhainkodissa, kahvitellen tylsästi mummojen kanssa, vaan karkaa ikkunasta kukkapenkin kautta maailmalle vain tohvelit jalassa. Ensimmäiseksi hän suuntaa läheiselle asemalla, josta varastaa melkein kuin vahingossa matkalaukun. Sititä alkaa pakomatka poliisin, median ja rikollisten jahtaamana. Matkalla hän tapaa paljon ihmisiä ja kertoo samalla villistä nuoruudestaan. Toivoisin, että voisin ja ehtisin kokea elämässä yhtä paljon kuin hän! Tarinaa lukiessa tuntuu tosin, että onko hänen nyt jokaiseen maailmanhistorian käänteeseen pitänyt sekaantua.

Absurdi, anarkistinen, vähän satiirinen, hauska, vauhdikas, uskomaton.
Minua vain hieman ärsyttää, miksi pitää noin vain tappaa ihmisiä. Huolimattomasti, puolivahingossa.

***

Mathias Malzieu - Sydämen mekaniikka


"Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi. 
Toiseksi, hillitse vihasi. 
Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, 
kuuna päivänä rakastua."

Kaunis, runollinen ja  hieman surullinen pieni tarina rakkaudesta.

*****

D. H. Lawrence - Rakastuneita naisia


Vuonna 1920 julkaistu teos, jota aikanaan kuvattiin säädyttömäksi ja se hylättiin useasti ennen julkaisemistaan. Nykyaikaisen ihmisen, ainakin minun on hieman hankala ymmärtää kirjasta noussutta kohua, mutta sen vahva naiskuva ja seksuaalisuuden käsittely on tainnut olla järkytys 1900-luvun alun lukijoille.

Kirjan alussa kuvataan kahta itsenäistä ja pelotonta sisarusta Gudrunia ja Ursulaa, jotka pohtivat naimisiin menoa. Ursula puolustaa ja Gudrun on epäilevämpi. Halu mennä naimisiin, tarvitseeko ihminen naimisissa olon kokemusta, onko kokemus mieluinen tai edes tarpeellinen. Ei ehkä toivottu kokemus, mutta väkisinkin jonkinlainen kokemus. Vai kokemisen loppu?

Kirjassa seurataan naisten ihastumista mieskaveruksiin. Ensin tapaillaan, ihastutaan, rakastutaan, mennään naimisiin ja lopulta erotaan. Myös miesten välinen rakkaus tulee esille. Onko se vain ystävyyttä? Kätkettyä homoseksuaalisuutta?

Kirjaa on aika raskas lukea. Paljon vuoropuhelua ja tuntemusten jahkailua. Jopa tylsistyin ajoittain. 

**

Piritta Lumous - Roadkill - Levottomuuden anatomia



Huumeongelma, luomisen pakko, sitoutumiskammo, vammainen lapsi, äitiys, seksuaalisuus, rakkaus, syömishäiriö, keskenmeno, itsemurha yritykset, avioero, masennus, aikuisuus, eskapismi, mania, muusikkous, musiikki, karma-ajattelu ja eskimot. Kirjassa puhutaan ainakin kaikista näistä, mutta oikeastaan se käsittelee naiseutta, muusikkoutta, kiertue-elämää ja rakkautta.


Takakannesta: 
"Päähenkilö Olivia on 35-vuotias rocklaulaja ja äiti, joka sekoaa itseään kymmenen vuotta nuorempaan soittajaan, ja luulee voivansa muuttaa tämän kanssa laulujensa maailmaan asumaan. Kahden levottoman liitosta ei hyvää seuraa, hulluus tarttuu, ja Olivian mieli ja perhe alkavat rakoilla. Kiertueet seuraavat toisiaan, todellisuus kapenee, kunne saavutaan lopullisten ratkaisujen eteen.
Roadkill on keikkabussissa kirjoitettu, omaelämänkerrallinen romaani. Kirja on kasvutarina, runollinen kertomus naiseudesta kiertueiden ja kotielämän ristipaineessa, taistelusta suojelemisen, luomisvimman ja levottomuuden valtameressä. Tarinan toisena puolena nähdään repivä rakkausdraama kahden taiteilijan välillä."

Levoton ja punk. Tykkäsin kovasti. 
****