lauantai 31. elokuuta 2013

Tomi Kontio - Keväällä isä sai siivet



Tää oli mun lempikirja lapsena. Sillon kun tämä oli paksuin kirja jonka olin lukenut. Lähes siis kiljuin riemusta kun löysin tämän kirpparilta. Kirja kertoo kaksospojista, Timosta ja Tomista, joiden isä eräänä päivänä kasvattaa siivet ja lentää Austraasiaan puutarhassa olevan lammen pohjan läpi. Virkavalta alkaa tutkia isän katoamista, mutta kukaan ei usko poikien tarinaa. Heidät viedään Raakel Vastapöksyn Huostolaan, jossa he saavat paljon ystäviä ja suunnittelevat yhdessä pakoa. 

Kirja ei tietenkään enää ollut yhtä loistavan hyvä, kuin miltä se tuntui lapsena, mutta tykkäsin silti. Tapahtuma paikkoja kuvataan hyvin, ne kykenee melkein näkemään kirjaa lukiessa. Koko ajan tapahtui, tarina ei jäänyt paikoilleen missään vaiheessa. Kirja on helppolukuinen, sisältää ihmissuhteita ja jännitystä. Myös sanoilla leikittely oli mielenkiintoista. Loppu on ehkä yksi parhaista.

*****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti