Huh, en tiedä mistä aloittaisin tämän kirjan kehumisen ja ylistämisen. Kirjoitan täpinöissäni jatkuvasti kirjoitusvirheitä. (Otsikon kirjoitin monta kertaa Yksinäidyysen kavio.) Nyt osaan vastata, jos joku kysyy lempparikirjaani. Se on tämä. Aiemmin olen osannut epämääräisesti höpöttää monia hyviä kirjailijoita, mutta en yhtäkään yksittäistä kirjaa. En odottanut tältä paljoa, kansi oli mitään sanomaton, takakannen tekstien perusteella ajattelin jotain huonoa erotiikan yrittämistä ja maksoin tästä kirpparilla euron. En olisi voinut vääremmässä olla oletuksineni.
Radclyffe Hall, alun perin Marguerite Radclyffe-Hall (1880-1943) oli brittiläinen kirjailija ja runoilija. Yksinäisyyden kaivo oli hänen tunnetuin teoksensa ja se sai aikaan yhden Britannian historian tunnetuimmista siveettömyysoikeudenkäynneistä. Kirjan julkaiseminen kiellettiin ja koko jo julkaistu painos määrättiin tuhottavaksi.
Tarina alkaa sadunomaisesti, kun kaksi kaunista, yläluokkaista ihmistä kohtaavat ja rakastuvat ja mentyään naimisiin alkavat odottaa lasta. Lapsen vanhemmat ovat varmoja, että syntyvä lapsi on poika ja päättävät antaa tälle nimeksi Stephen. Syntyessään Stephen kuitenkin paljastuu tytöksi. Kasvaessaan Stephen osoittautuu erilaiseksi tytöksi, mitä ajan tytöiltä odotetaan. Hän miekkailee, lukee kirjoja, pukeutuu poikamaisesti ja haluaisi leikata pitkät hiuksensa lyhyiksi. Hänen äitinsä paheksuu tätä poikamaisuutta, mutta isä on ylpeä kun tyttärensä osoittaa lähiseudun miesten yhteisellä metsästysreissuilla pysyvänsä miesten tahdissa. Naapurin Violet, kun pysyy hädin tuskin hevosen selässä ja ratsastaa naisten satulalla.
Stephenin kasvaessa hän etääntyy pikkuhiljaa lähiseudun ihmisistä, kun hänestä alkaa kulkea juoruja hänen omalaatuisuutensa vuoksi ja häntä kartetaan. Stephen kuitenkin tutustuu paikkakunnalle juuri New Yorkista muuttaneeseen Angelaan ja rakastuu tähän. Angela on naimisissa, mutta vakuuttaa silti rakkauttaan Stepheniin. Lopulta hänen äitinsä saa kuulla Stephenin ja Angelan suhteesta. Tämän seurauksena hän ajaa Stephenin pois kotoaan. Stephen lähtee Lontooseen, mukanaan opettajattarensa Puddle. Lontoossa Stephen kirjoittaa ensimmäisen kirjansa josta tulee valtava menestys. Pian sen julkaisemisen jälkeen hän alkaa kirjoittaa toista kirjaansa, joka ei yllä lainkaan edellisen kirjan tasolle. Arvostelun murskakritiikiltä hän välttyy vain edellisen kirjan tuoman maineen vuoksi.
Stephen lähtee etsimään uutta innoitusta seuraava kirja mielessään. Hän muuttaa Puddlen kanssa Ranskan, Pariisiin. Pian kuitenkin syttyy sota, johon myös Stephen lähtee palvellakseen kotimaataan. Puddlen hän lähettää sairaan äitinsä avuksi. Stephen haluaisi etulinjaan, mutta sukupuolensa vuoksi häntä ei sinne oteta, jatkuvasta kärttämisestä huolimatta. Hän päätyy kuskaamaan haavoittuneita. Siellä hän tapaa Maryn, jonka hän ottaa luokseen Pariisiin asumaan sodan loputtua, sillä Maryn sukulaiset eivät tahdo häntä luokseen.
Stephen ja Mary ovat rakastavaiset, mutta joutuvat jatkuvasti piilottelemaan sitä. Kunnes he tutustuvat Valérieen, jonka juhlissa tapaavat paljon kaltaisiaan. Kirjan loppupuolella käytetään sanoja invertti ja inversio, joiden merkitystä en heti ymmärtänyt. Wikipedia kuitenkin kertoi seuraavaa "Sexual inversion, a term for homosexuality found primarily in older scientific literature". Eli termit viittaavat homoseksuaaliin ja homoseksuaalisuuteen. Nämä sanat mainitaan vasta kirjan lopulla, kun Stephen alkaa miettiä homouden luonnollisuutta ja hyväksymistä ja tutustuu muihin homoihin. Aiemmin kirjassa, Stephenin epätietoisuutta itsestään kuvaa hyvin se, ettei hänellä ole edes sanaa sille mitä hän on. Hän kyselee mielessäänkin: "Mikä minä olen?" Koko kirjan ajan Stephen kokee olevansa oikku ja virhe. Hän miettii usein miten Jumala voikin olla niin julma, että luo maailmaan inverttejä? Niin paljon heitä halveksitaan ja sorretaan. Kirjan lopussa Stephen löytää taas Jumalan ja uskon, jonka on lapsena hylännyt rukoiltuaan turhaan hevosensa pelastumista.
Kirjan kieli on solisevaa ja kuvailevaa. Yksikään ihmiskohtalo ei ole kaunis eikä kaunisteltu, mutta ei myöskään liioitellun raadollinen. Homoseksuaalisuus ei ole pääaihe, vaikka onkin mukana koko ajan. Kirja kuvaa hyvin elämää ja todellisuutta ja on monitasoinen, kuten elämä. Tämän luettuani tosiaan tuntuu, kuin olisin seurannut Stephenin elämää vierestä kolmekymmentä vuotta. Niin paljon asioita tässä kirjassa tapahtui. Hieman tässä häiritsi, että suurin osa (kaikki?) kirjan lesboista kuvattiin hyvin miesmäisinä, Stephenin voisin ehkä kuvailusta luokitella transsukupuoliseksi. Kirjan homot taas käyttivät paljon koruja, mutta se johtui osittain siitä, että vain niin he pystyivät tunnistamaan kaltaisensa. Se voi ehkä johtuu kirjailijan vähäisestä tietämyksestä, vaikka itsekkin oli lesbo, mutta aikana jona siitä ei paljoa puhuttu.
Tätä lukiessa koin taas jotain sellaista mitä lapsena usein kirjoja lukiessa. Lapsena olin paljon hitaampi lukija ja siten pystyin nauttimaan yhdestä kirjasta kauemmin ja ne tuntuivat pidemmiltä. Olen lukenut tätä pari viikkoa, tuntuu kuin lähes koko ajan. Yritin tahallani olla hidas, nautin joka sanasta, mutta tämä oli myös muuten tarpeeksi pitkä ja tapahtumia paljon. Tätä lukiessa myös näin 1900-luvun alun Englannin ja Pariisin ja pystyin uppoutumaan täysin siihen maailmaan, kuten kirjoihin lähes aina lapsena, nykyisin vähän harvemmin. Kirjan tyyli oli myös täydellisesti sitä mitä odotan kunnolliselta ja täydelliseltä romaanilta.
"Stephen suuteli Maryä monta kertaa suulle. Luoja! On aivan kamalaa rakastaa näin - tämä on yhtä helvettiä - joskus en saata kestää sitä!"
Alkuteos: The Well of Loneliness, 1928
Suomentanut: Milla Karvonen
Basam Books, 2010
Sivuja: 440
*****
Epäröin hieman pitäisikö lisätä uusi taso, kuusi tähteä. Usein tuntuu, että luen vain hyviä kirjoja ja annan ehkä liian helposti viisi tähteä. Olisi tosin kovin kurjaa, jos lukisi huonoja kirjoja, joten pysyn tässä.
Edit: Huh, jos kirja innosti yhtä paljon kuin minua ja tykkäät kuulla siitä lisää pohdintoja lue Penjami Lehton juttuja aiheesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti